lauantai 23. toukokuuta 2015

HETKEKSI STOP ITSENI HAASTAMISELLE!

Oon haastanut itseäni henkisesti ja fyysisesti koko talven ja kevään. Olen toki ollut armollinen itselleni, mutta samaan aikaan kertakaikkisen armoton. Niin selkärangasta tuo itsensä haastaminen tulee, etten edes enää huomaa sitä. Ihan kuin se olisi kirjoitettu mun DNA:han, "Haasta, haasta, haasta!".

Pikkumustassa Magnum Helsinki-jätskibaarin avajaisissa torstaina.
Toissaviikon herääminen on johtanut siihen, että oon pitkästä aikaa elänyt jokseenkin normaalia elämää, enkä ole jatkuvasti ollut kokeilemassa Comfort Zoneni rajoja. Tajusin tiistai-iltana Pastor-palaverin ja parin skumppalasillisen jälkeen, että olin tekemässä sitä taas! Kirjoitin maanantaina suunnitelmistani laskeutua tämä viikko smuutien ja kasvisruokavalion avulla ensi viikoksi suunnittelemalleni mehupaastolle, ISO HAASTE. Mikä ihme siinä on, etten meinaa osata vaan olla, aina on pakko haastaa.

Pastaa!
Skumppaa!
Leipää!
Tämän viikon aikana on ollut paljon tapahtumia ja tilaisuuksia + ollaan käyty melkeinpä joka päivä ulkona syömässä. Ihmisten ilmoilla liikkumisen aikaansaama energia on vahvistanut lopullisesti tiistai-illasta asti kyteneen ajatuksen. Päätin eilen, että nyt hetkeksi stop haastamiselle! Mä haluan kokeilla vähän aikaa elämistä, olemista, arjesta ja juhlasta nautiskelemista ilman iänikuista kulman takana odottavaa haastetta. Tiedän, että oon hyvä kehittämään itseäni ja mieltäni. Tiedän, että osaan jo olla vähän kärsivällisempi kuin ennen. Tiedän myös, että mehupaasto puhdistaa ja antaa energiaa, ja että pystyn siihen halutessani. Nyt on kuitenkin aika päästää hetkeksi irti haastamisesta, ja olla vaan! 


Kesä on ihan kohta täällä, ja sen myötä keventynyt mieli ja koko ajan kasvava hullutteluhalu. Joten olkoon niin, että hyvä ruoka, kupliva juoma, iloiset illanvietot, ystävät, muah-muah-poskipusut, kopisevat korkkarit, pinkit huulet, paljettien kimallus ja kepeä tunnelma saavat luvalla olla osa tätä hetkeä, mehupaasto saa odottaa. Nautiskelen kaikesta tästä ihanasta hyvällä omallatunnolla, ja haastan itseäni sitten kohta pian taas! ;)



Upeaa viikonloppua, nautiskellettehan tekin! Ja jos joku miettii, niin en aio päästää mopoa lähtemään käsistä. Liikun edelleen runsaasti, syön hyvin, hallitsen herkuttelun (ja skumpattelun) ja jatkan hyvässä kunnossa pysymistä sisäisesti & ulkoisesti!

Photobucket


tiistai 19. toukokuuta 2015

RAVINTOLASUOSITUS: PASTOR

Terveisiä Helsingin Erottajalta, Pastor-ravintolasta. Tultiin tänne päivän päätteeksi syömään hyvää ruokaa ja pitämään pientä palaveria. Ja jeps, ensi viikon mehupaastolle laskeutumisesta huolimatta päätin nauttia myös hieman sihijuomaa… ;) Vanha Hip Hop ja vähän uudempi House soi, ulkoa tulvii kevätillan kajo, ja mieli on sopivasti letkeä kirjoittamiseen.


Pastor avasi ovensa viime syksynä, ja siitä on tullut yksi suosikkiravintoloistani Helsingissä. Tähän vaikuttaa toki sijainti (korttelin päässä kotoa), mutta myös paikan rento ilmapiiri ja ennenkaikkea maittava ruoka. Pastorin ruokalista on sopivan laaja, maut ponnistavat Peru-Japaniakselilta. Kyseessä on siis stadi-tyyliin tviikattua Nikkei Cuisinea"Cheviche Bar" -osiosta voi valita viidestä eri limellä raakakypsytetystä kala- ja äyriäisannoksesta, myös kasvisvaihtoehto löytyy. Annosten kylkeen tilattavia lisukkeita on seitsemän, joista itse olen valinnu lähes joka kerran täällä vieraillessani tänäänkin syömäni quinoa-avokadolisukkeen. Yritin jopa tehdä sitä kerran kotona, niin hyvää on!


Edelleen jatkan kasvisruokaviikkoa, joten lautaselleni valikoitui tällä kertaa listan "Pienistä annoksista" kesäkurpitsatempuraa (12 €)  ja lisukkeista sitä quinoaa ja grillattua avokadoa (7 €). Nämä riittivät vallan hyvin perusnälkään. Aiemmasta kokemuksesta tiedän, että listan "Suuret annokset" ovatkin sitten jo todella täyttäviä, eli isompikin mies saa taatusti vatsansa täyteen.





Ja mites sitten tuo drinkkilista…?! Voi kunpa alkoholista ei tulisi humalaan, joisin nimittäin mielelläni koko listan läpi! :D Nikkei-meininki jatkuu myös drinksuissa, holittomien ystävät on huomioitu ihailtavan hyvin. Tänään nautiskelin kuplivan klassikon, eli lasillisen (3) samppanjaa, Oskarin aperitiivina oli House Negroni. Maaliskuun lopulla vietettiin ystävän kanssa prinsessapäivää, jonka viimeisenä etappina oli drinkit Pastorissa. Silloin taisin nauttia jonkinlaisen Mojiton, basilikaa siinä oli ainakin. Suosittelen myös kokeilemaan paikan Pisco Souria, slurps!




Sanoisin, että tässä ravintolassa on meininki kohdillaan. Tunnelma osuu ja uppoaa ainakin muhun hyvin, ja kaikki Pastorissa vierailleet tuttuni ovat kehuneet kokemustaan. Musapuolikin toimii, viikonloppuisin on aina DJ, viikolla hyvä soittolista! :) Sisustus on sopivan ilmava ja tilassa aikaisemmin sijainneeseen Cubaan verrattuna raikas. Paljon kivoja yksityiskohtia sisustuksessa ja mukava, joskin ainakin viikonloppuisin varsin kiireinen henkilökunta. Suosittelen siis lämpimästi, jos haluat viettää rennon illan yhdessä Helsingin Hot Spoteista! :) Pöydän varaaminen onnistuu kätevästi TÄÄLTÄ, viikolla syömään pääsee ilman varaustakin. Viikonloppuisin on brunssi, mutta sitä en ole vielä testannut.

Pastorin Facebook-sivuilta kannattaa tsekata viikonloppujen DJ:t ja muut tärkeät uutiset. Musiikkipastori jakaa Mixcloudissa parhaat "Pastor Inspirational" -soittolistat, eli siitäpä sitten virittäytymään tunnelmaan! :D

Photobucket

Ps. R.I.P. Fanny, Koffaria vartioi tästä päivästä alkaen Southpark-ravintola. Ehkäpä sinne huomenna lounaalle…


SMOOTHIEVIIKKO KÄYNNISTYI, ENSIMMÄISET KOKEILUT TEHTY

Kerroin pari päivää sitten, että meinaan aloittaa ensi maanantaina mehupaaston, jolle laskeudun tämän viikon ajan kasvisruokavalion ja smoothieiden avulla. Ideana on siis valmistella kroppaa siihen, että ensi viikolla polttoaineena toimivat ainoastaan mehut. Olen herännyt tähän smuuti- ja mehubuumiin vasta aika myöhään ja ollut laiska kokeilemaan eri reseptejä. Nyt on tullut aika opetella tekemään juotavia herkkuja itse! Apuna mulla on Green Smoothies – La Bible -kirja, joka ei ole nimestään huolimatta mun kirjoittama! ;) Siinä on runsaasti hyviä mehu- ja smoothiereseptejä en français. Harjoittelin eilen reseptejä tutkiessa myös ranskan ääntämistä, vähän oli ruosteista. Pitkän ranskan oon sentään lukenut…!


Sain toissajouluna veljeltäni lahjaksi tällaisen C3 Mix & Go -smoothiemikserin, jonka avulla on todella helppo tehdä jos jonkinmoisia sötkötyksiä. Mukana tuli kaksi kannellista mukia (750 ml), joihin smuutit pyörähtävät kädenkäänteessä. Tehoja on ihan kivasti, vaikkei laite mikään Vitamix olekaan! ;) Nyt mikseri on vihdoin päässyt kaapin perukoilta aktiivikäyttöön ja kunniapaikalle keittiöön kahvimyllyn ja leivänpaahtimen väliin.

Ajatuksenani on laskeutua ensi viikon mehupaastolle näin:

MA: smuuti aamiaiseksi, muuten normaalit kasvisruokailut
TI: smuuti aamiaiseksi ja välipalaksi, muuten normaalit kasvisruokailut
KE: smuuti aamiaiseksi ja iltaruoaksi, muuten normaalit kasvisruokailut
TO: smuuti aamiaiseksi, välipalaksi ja iltaruoaksi, normaali kasvislounas
PE: smuuti aamiaiseksi, välipalaksi ja iltaruoaksi, normaali kasvislounas
LA-SU pelkkiä smoothieita koko viikonloppu

Hyvin jaksoin eilen Monnan treenirääkin!
Tää on samalla mulle ruoka-aineiden ravintoarvoihin tutustumista. Yritän nimittäin rakennella smoothieni niin, että niissä olisi palikat kohdallaan. Aion käydä liikkumassa ihan normaaliin tapaani, paitsi kuuntelen tietenkin kehoani, etten tee liian kovaa. Energiansaanti kun kuitenkin vähenee viikon loppua kohti kulkiessani ja ensi viikolla ollaankin jo nextillä levelillä!



Ensimmäinen smoothiekokeiluni oli tämä, eli kaura-omena-kaneli-ihanuus. Kaipasin eiliseen aamiaiseeni kermaisuutta ja kunnon energiaa, sillä päivällä oli luvassa pilateshenkinen vatsalihastreeni salilla + kävin vielä illalla Monnan höykytyksessä Märskyssä. Tällaisella reseptillä homma hoitui:

1 vihreä omena
1/2 avokado
1/2 banaani
2 rkl kaurahiutaleita (esiliotin10 min vedessä)
1 dl kauramaitoa 
1 tl kanelia 

Tykkäsin! Bansku ja avokado puskivat makuina hieman läpi, mutta niiden ansiosta kermainen koostumus oli täydellinen. Tänään jatkuu… Aamiasen olen jo syönyt, sen ainesosat olivat mansikka-taateli-manteli-kaura-raakakaakao. NAM!!! :D Välipalaksi meinaan kokeilla vesimeloni-mansikka-chia-minttua, miltä kuulostaa? :) Huomenna raportoin näiden smuutien maittavuudesta.

Photobucket

Ps. Jos liikutte Käpylässä päin, K-market Mustasta Pekasta saa kaksi jättirasiaa mansikoita vitosella!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

KIEROUTUNUT KEHONKUVA KUNTOON SIEDÄTYSHOIDOLLA

Päätin viime kesänä Laihisraivarointia ja elämäntaparemonttia aloittaessani, että haluan oppia rakastamaan omaa kehoani sen ylimääräisistä mutkista ja muhkuroista huolimatta. Aiemmmin pääni on meinaan "järkeillyt" homman niin, että omaa kehoa voi ihailla, kunnioittaa ja rakastaa vasta sitten kun tavoite on saavutettu, sitä ennen peiliin katsotaan kritisoiden, useimmiten itseinhoa tuntien. Uskon, että tämä on aika tyypillinen tapa katsoa omaa peilikuvaa, harva osaa sanoa itselleen näyttävänsä hyvältä. Huomio kiinnittyy ainoastaan vikoihin ja virheisiin, jolloin kokonaiskuva hämärtyy ja oman kehon ainutlaatuinen kauneus häviää näköpiiristä.


Aiemmissa kehonmuokkausyrityksissäni olen lähtenyt hommaan mieli synkkänä senhetkistä kehoani epäkunnioittaen ja inhoten. Laihduttaminen on aina ollut väkinäistä, ja taustalla on koko ajan ollut jatkuva pelko epäonnistumisesta. Tai ei oikeastaan edes mikään pelko, vaan olen ollut joka kerta alusta asti ihan varma, etten tule onnistumaan yrityksessäni. Tällä kertaa halusin päästä eroon tuosta itse itseään ruokkivasta negatiivisuudesta ja sen myötä vääristyneestä minäkuvastani. Käytyäni pitkiä keskusteluja peilikuvani kanssa, tajusin, että juuri tuossa minäkuvakieroumassa piili syy siihen miksen aiemmin ollut onnistunut muuttamaan elämäntapojani pysyvästi. Tajusin, että ensin täytyi tuuletettaa pää ja päivittää pinttyneet ajatusmallit uusiin, vasta sen jälkeen voi lähteä työstämään kehoa uuteen uskoon. 
Kaikki lähti siis ajatuksista, mutta tarvitsin avuksi myös konkreettisia toimia. Ensimmäinen niistä oli joka-aamuinen itseenitutustumistreeni, jonka aikana seisoskelin eteisen peilin edessä itseäni katsellen ja ihaillen. Sanoin joko ääneen tai hiljaa mielessäni, itseäni syvälle silmiin katsoen, olevani kaunis ja että kunnioittan itseäni juuri nyt, juuri sellaisena kuin olen. Kuulostaa jotenkin tosi kliseiseltä, mutta tekniikka toimi! Aluksi oli tosi vaikeaa, sillä viime vuosina ei ole todellakaan tullut tuijoteltua itseä peilistä vähäpukeisena. Ei mennyt kauankaan kun nuo aamutuokiot muuttuivatkin mukaviksi hetkiksi itseni kanssa. Aloin uskoa itseäni ja itseeni. Laihisraivaroinnin edetessä kehoni alkoi pikkuhiljaa muokkautua, ja on ollut tosi mielenkiintoista seurata ja huomioida noita muutoksia peilin äärellä.


Otin viime kesänä käyttöön myös erilaisia siedätyshoitokeinoja. Vaikeimmat niistä olivat masun ja reisien paljastaminen. Silloin kun ylimääräisiä kiloja oli vielä runsaasti, tuntui todella haastavalta lähteä esim. treeneihin ja lenkille shortseissa trikoiden tai verkkareiden sijaan. Heinäkuun helteillä päätin kuitenkin kokeilla, sillä halusin tuntea viilentävän ilmavirran ihollani ja samalla siedättää itseäni pitämään jalkojani esillä. Lyhyissä shortseissa juokseminen ja treenaaminen tuntui alkuun epämukavalta, olin nimittäin ihan varma, että kaikki tuijottavat jalkojani. Sitten palautin mieleen päätökseni positiivisista ajatuksista, armosta ja itseni rakastamisesta, ja pistelin tossua toisen eteen reidet reippaasti hölskyen. Muutamien kertojen jälkeen lahkeen pituudella ei enää ollutkaan mitään väliä. Itseasiassa ilmojen viiletessä alkoi harmittaa, kun piti alkaa pukeutua lenkeille peittävämmin, ja nykyään treenaan mieluiten shortseissa!


Seuraava, vaikeaakin vaikeampi siedätysaskel oli masun paljastaminen. Keskivartalo on ollut mulle aina tosi arka paikka, sillä ylimääräiset kilot kertyvät samantien uimarenkaaksi, enkä sen takia ole oikeastaan koskaan tykännyt korostaa tai esitellä vyötäröäni. Treenataan usein Monnan kanssa Märskyn HOT-alueella, ja siellä tosiaan on trooppisen kosteaa ja lämmintä kesät, talvet. Onnistuneen shortsisiedätyksen jälkeen päätin alkusyksystä haastaa itseni treenaamaan lyhyessä urheilutopissa. Hirvitti taas aluksi, sillä kyllähän se masu sieltä tyylikkäästi tursuili. Päätin olla välittämättä siitä ja kohdata napani ja keskivartaloon kertyneet kilot reippain mielin. Aina ei kuitenkaan naurattanut… Välillä toppitreenatessa oli vaikea löytää positiivista fiilistä vaikkapa vatsarutistuksia tehdessä. Siinä saa nimittäin ihan kirjaimellisesti kohdata oman keskivartalonsa silmästä silmään, ja vieläpä tuskaisesti, vatsalihaskipu on mun inhokki. Sitkeästi kuitenkin siedätin, ja arvatkaas mitä, oon oppinut vähitellen tykkäämään masustani! :)

Eilen Esport Bristolissa.

Jeps, masussa on vielä tekemistä… :)
Edelleenkään masu paljaana treenaaminen, saatika julkisesti oleminen ei ole helppoa. Vaikka vyötärönympäryksestä on lähtenyt viime kesän jälkeen parisenkymmentä senttiä, koen, että keskivartalo on edelleen kompastuskiveni. Nyt haluaisin kovasti saada vatsanseudun kiinteäksi ja ihon kimmoisaksi hoikistumisen jäljiltä. En tiedä onnistuuko tuo enää näillä kilometreillä toivotulla tavalla, mutta vatsalihasten vahvistumisen myötä masu on joka tapauksessa alkanut vähitellen muokkautua kivasti. Vatsalihakseni näkyvät ensimmäistä kertaa, ja tiedän, että kiinteys & kimmoisuuskin löytyvät, jahka herkuttelut tästä vähenevät. Ilmassa on edelleen ollut päivittäistä pupeltamista…

Kuva via elle.fi
Olen jatkanut itseni siedättämistä treenatessa, mutta myös ulkoillessa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana pukeutunut muutaman kerran asuun, jossa keskivartaloni on vilahtanut enemmän tai vähemmän. Ensimmäinen vilautus tapahtui viime lokakuussa Elle Style Awards -gaalassa. Olin pukeutunut ylläolevaan asuun, eli hääpukuni alaosaan ja Lindexin t-paidasta gaalan takahuoneessa pikaleikattuun toppiin. Painoa oli tuolloin noin seitsemän kiloa enemmän, ja vyötäröllä reilusti runsaammin senttejä kuin nyt. Päätin kuitenkin, että annan ihon vilahtaa, halusin haastaa itseni jälleen kerran. ;)

Kuva via elle.fi
Vilauttelin pari viikkoa sitten myös Ellen kevätkinkereissä. Paljoa en paljastanut, mutta vähän kuitenkin. Yleisesti ottaen asuistani on tullut kehuja, mutta olen myös huomannut pistäviä katseita jos napa on näkynyt kunnolla. Se on tuntunut inhottavalta, mutta yritän ottaa nämä katseet osana tätä siedätyshoitoprosessiani. Kaikkia kun ei voi miellyttää… Ehkä jonkun mielestä ikäiseni naisen ei edes kuuluisi näytellä napaansa julkisesti. Toisaalta ikäiseni naisen ei kuulemma kuuluisi käyttää korvallisia päähineitä eikä glitteriä meikissä. Mä käytän molempia, hups! ;)


Oon omasta mielestäni ihan hyvä pukeutuja, joten jatkan samaan malliin kuin tähänkin asti, katseista viis. Toki tiedostan sen, ettei keskivartaloni ole täystikissä, minkä takia napapaidan ja matalavyötäröisten housujen kanssa istuessa saa olla ryhdin kanssa tarkkana. Toisaalta mietin samalla vaikkapa upean reheviä karibian saarten mamacitoja, jotka kulkevat juuri niin kireissä ja paljastavissa vaatteissa kuin tykkäävät, eivätkä pukeutuessaan taatusti mieti kurvejaan tai kilojaan samaan tyyliin kuin mitä me härmän emännät!


Ensi viikolle on luvattu 20 asteen lämpöä. Jos näin pääsee käymään, korkkaan sen kunniaksi cityshortsikauden ja kaivan kintutkin esiin! Kesäkesäkesä, joojoojoo!!! :D

Photobucket

perjantai 15. toukokuuta 2015

EDISTYMISKUVIA (+YKSI KAUHUKUVA)


Oli taas aika ottaa vähän mittoja ja kuvia! Paino on noussut hiukan, aamun vaakalukema 56,5 kg. Pääsin maaliskuussa tavoitepainooni 55 kg, jonka jälkeen olen seilaillut välimaastossa 54,8-56,8 kg. Keskimäärin paino on viimeisen parin kuukauden aikana ollut about 55,5 kg, eli ihan hyvissä ollaan! Pidän 57 kg jollain tavalla "turvarajana", nimittäin jos paino nousee sen yli, olen liian lähellä kuuttakymppiä. Sinne en todellakaan enää aio kivuta. Nyt kun olen myös korkannut kaikki kolme tavoitevaatelaatikkoani ja innostunut ostamaan joitain uusiakin vetimiä, en todellakaan aio enää kärrätä niitä kellariin.


No mites nuo mitat sitten. Kaikkialle muualle on tullut hiukan lisää, paitsi rinnan- ja käsivarren ympärysmitta on pysynyt tasan samana kuin tasan kuukausi sitten tekemässäni mittauksessa. Ainoastaan reisistä on lähtenyt hiukan…  Keskivartaloon kertyneet sentit selittyvät yli kuukauden jatkuneella hiilarihimotuksella, sokerisyömäröinnillä ja herkkuhamsteroinnilla. Olen viime viikkoina syönyt joka päivä (jep, JOKA PÄIVÄ!) leipää, pastaa, pullaa, karkkeja, keksejä tai suklaata. Onneksi senttejä ei ole kuitenkaan tullut tuon enempää, mikä taas johtuu siitä, että olen kuitenkin liikkunut ja ravinnut itseäni suht hyvin. Enkä ole tunkenut kakkua naamaan kaksin käsin, paitsi ehkä eilen vähän, äiti oli ostanut Prinsessakakun! :D


Pääsiäisen jälkeen pidin kuukauden verran kestäneen holittoman ja lihattoman kauden. Otin lihan takaisin lautaselle toissaviikolla ollessani niin superväsynyt, etten meinannut jaksaa treenata. Totesin myös, että suuhuni eksyi jatkuvasti turhia leipäviipaleita ja runsaasti suolaista voita, yritin kait korvata niillä jotain… Olen itse ehdottomasti sitä mieltä, että kasvisruokavaliota noudattavan treenaajan on täysin mahdollista saada riittävästi energiaa ja mm. proteiinia, mutta huomasin sen olevan haastavaa. Väsymyksessäni en löytänyt intoa ja energiaa siihen, että olisin miettinyt aterioideni koostumusta kunnolla. Tuli aika paljon syötyä treenitahtiini nähden turhan kevyitä salaatteja ja keittoja. Toki tein kotona kunnon juures-siemen-palkokasvipamauksia, mutta väsymys tosiaan vei lopulta voiton…
Ensimmäisen skumppapullon poksautin auki vasta viime torstaina, kun vietin "valmistujaisiani"(lue edellinen postaus)! Edelleen on kuitenkin sellainen fiilis, ettei alkoholi kauheasti kiinnostele, haluan pitää pään selkeänä. Yleensä kesän lähestyminen on tarkoittanut mulle pitkälle syksyyn jatkuvan skumpattelukauden alkamista. Vaikka lasillinen tai pari muutaman kerran viikossa on suht harmitonta hupia, sellaista seitinohutta kevätkivaa, näkyy huvittelu samatien naaman pöhötyksenä ja kropan turvotuksena. Tuohon kun lisää hiilarihimotuksen tai herkkuhamsteroinnin + grillauskauden suolaiset safkat, lopputulos on vakio. Itseasiassa laitankin tähän muistutuksen siitä miten käy, kun lähtee Neiti X:llä kevät- ja kesäkarkelointi lapasesta! :D


AAARGH!!! Never again. Tää on elokuulta 2009, jolloin aloitin Laihisraivarit-bloggaamisen ensimmäistä kertaa. Takana oli liikaa töitä, liikaa ruokaa, herkuttelua ja alkoholia, mutta ennenkaikkea liikaa itseni laiminlyömistä. Muistan kuinka olin tuolloin tosi onneton, enkä voinut uskoa, että olin päästänyt kehoni noin huonoon kuntoon… Skrollaanpa tässä kohtaa takaisin sivun yläreunaan, enkä anna tuon raitapaitakuvan palaa verkkokalvoille, tee sinä samoin! Jes, huh, helpotti. ;) Hyvältä näyttää tällä päivämäärällä ja tästä eteenpäin myös.


Kaikenkaikkiaan asiat on siis oikein hyvin kropan ja nyt myös mielen suhteen. Sen verran meinaan kuitenkin kiinnittää sisuksiini lähitulevaisuudessa lisähuomiotani, että teen vielä ennen kesää pienen kropan, ja samalla myös mielen puhdistautumisen. Palaan ensi viikolla kasvisruokavalioon ja otan päivittäiseen ruokailuun mukaan smoothiet. Sain ystävältäni joululahjaksi ihanan kirjan, joka on pullollaan herkullisia smoothie-reseptejä. Otan alkuviikosta yhdeksi päivän aterioista smoothien, ja loppuviikkoa kohden lisään niiden määrää aterioina niin, että la-su menee pelkästään niillä. Tämä siitä syystä, että maanantaina 25.5. aloitan viiden päivän mehupaaston, smoothie-viikko saa toimia laskeutumisalustana. Olen yleensä mehupaastonnut kerran vuodessa, mutta parin viime vuoden ajan se on jäänyt tekemättä. Tykkään paastoamisesta, nimittäin kehon puhdistumisen lisäksi myös mieli saa siitä ihan uskomattoman energiasysäyksen. Mielestä tulee kirkas, sitä kaipaan mun talven hibernoinnin päätteeksi ennen kesää! Jatkan paaston ajan myös treenailua, mutta kuuntelen kehoani ja mieltäni, enää en meinaan jaksa väsähtää! Raportoin tänne smoothie- ja mehuviikostani ja jaan ehdottomasti parhaiksi havaitsemani reseptit!  


Tänään on tiedossa ihana ilta, mennään Smoothie-raamatun lahjoittajan kanssa uimaan Yrjönkadun uimahalliin. Se on kyllä sen sortin Helsingin helmi, että! Jos et ole vielä käynyt nauttimassa pysähtyneestä ajasta, alasti uimisen ihanuudesta ja kauniin rauhallisesta ympäristöstä, kannattaa ehdottomasti mennä visiitille! Tietenkään ei ole pakko uida Eevan asussa, mutta itse koen sen todella rentouttavaksi (naisilla ja miehillä on tietenkin omat vuorot). Aiotaan ottaa uimahallin toisesta kerroksesta lepohytti, ja aloittaa viikonloppu nautiskellen. :)

Aurinkoa, kuullaan taas huomenna!

Photobucket

torstai 14. toukokuuta 2015

JEDIN PALUU

Kuukauden kestänyt blogitauko päättyy NYT! :D Edellinen postaus on kirjoitettu 14.4., eli päivälleen kuukausi sitten. Kirjoittelin tuolloin sokeriövereistä, mutta sitä edeltävässä postauksessa julistin juhlavasti: "On tullut aika toimia". Kuinka selkeältä tuo ajatus tuntuikaan naputellessani nuo sanat tänne blogiin huhtikuun alkupuolella. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että lausuttuani tuon tarpeen ääneen, käynnistyisikin yllättävä prosessi, joka johtaisi uupumiseen ja sen myötä mm. tähän kuukauden mittaiseen blogihiljaisuuteen. Päätös siitä, että on aika toimia sai aikaan sen, että keho ja mieli alkoivatkin aivan mielivaltaisesti heitellä kapuloita rattaisiini, mitä kummaa…? Olin omasta mielestäni saanut nuo kaverukset hyvään balanssiin. Nyt sitten päätin lähteä jälleen keikuttamaan venettä, ja sehän ei käynytkään laatuun. Kun päätin ja sanoin ääneen tuon maagisen "On aika toimia", kehoni ja mieleni jähmettyivätkin paikalleen, eivätkä olisi halunneet antaa mun edetä yhtään mihinkään! Tämä ilmeni fyysisenä ja henkisenä väsymyksenä, suoraan sanottuna uupumuksena. En muista koska viimeksi olisin ollut niin väsynyt kuin viime viikkojen aikana. Jossain vaiheessa jopa mietin, että onko tämä nyt se loppuunpalaminen, tältäkö se tuntuu? Niin väsynyt olin, että välillä itketti. Oli päiviä jolloin väsymys vähän hellitti ja ajatukset jäsentyivät hyvin, mutta vetämätön olo palasi viimeistään seuraavana päivänä takaisin. Hölläsin treenaamista. Jätin noiden vaikeiden viikkojen varrelta sali-, tanssi- ja joogakertoja väliin, jotta kroppani saisi kaipaamaansa lepoa. Nukuin päikkäreitä ja kuuntelin mielitekojani. Istuskelin kahvilla, katselin ohi kulkevia ihmisiä, vietin laatuaikaa rakkaiden ystävien kanssa, piirsin, kirjoitin ja yritin pysytellä hetkessä kiinni. Vaikka kroppa lepäsikin, mieleni myllersi koko ajan täysillä. Pääni työsti alitajuisesti jotain 24/7 ja se uuvutti entisestään. Joinain päivinä tuntui, että haluaisin vetää aivoistani piuhat edes hetkeksi irti…


Case "On aika toimia" käynnisti siis sen sortin lihamyllyn, etten ole vastaavan läpi itseäni koskaan survonut, paitsi ehkä pahimpina teinivuosina! Vai pyörinköhän viime viikot sittenkin läpi pesukoneen teholinkousohjelman…? Nyt oloni on nimittäin samaan aikaan pusertunut ja muotoa muuttanut sekä puhdistunut! :D Olen tehnyt isosti töitä itseni kanssa viime kesästä lähtien, katsonut peiliin ja käynyt piiiiitkiä keskusteluja. Joulukuussa sukelsin vielä syvemmälle, kun päätin ihan oikeasti kuunnella jokaista sisältäni kumpuavaa heikointakin signaalia ja kohdata niiden mukana tulevat tuntemukset face to face. Tämä on tarkoittanut sitä, että olen myöntänyt itselleni vaikeita asioita ja raottanut sisältäni sellaisia ovia jotka luulin lukinneeni jo aikoja sitten, tai joiden olemassaolosta en tätä ennen edes tiennyt. Talvi meni näitä tunteita ja tuntemuksia pyöritellessä, analysoidessa ja tutkaillessa. Kun kevät sitten vihdoin koitti kuukausi sitten, koin vahvasti, että tiettyjä asioita on sanottava ääneen, jotta voin suunnata itseni kanssa kunnolla eteenpäin. Tunsin sisimmässäni, että on tullut aika päättää seuraava kiintopiste ja lähteä kulkemaan sitä kohti. Tuo on vaatinut sen, että talven aikana mutustelemani mietinnät ovat viime viikkojen aikana konkretisoituneet sanoiksi, jotka ovat pikkuhiljaa johtaneet tekoihin. En voi ikuisesti pysytellä ajatusteni kanssa pääni sisällä piilossa.


Tapahtui viime viikolla: olin kärsinyt alkuviikon ajan epämiellyttävistä tuntemuksista kehossa ja mielessä. Kroppa kremppasi taas vaihteeksi, ja vanhat peikot ja pelot olivat alkaneet pyrkiä pintaan saaden oloni rauhattomaksi. Päässäni oli alkanut kyteä negatiivisia ajatuksia niinkin kevyestä aiheesta kuin oman olemassaoloni merkityksestä. Tämän prosessini alkumetreiltä saakka olen ollut sitä mieltä, että olen vainunnut jotain tärkeää. Päivien ja viikkojen kuluessa olen ymmärtänyt aina vaan selvemmin, että tuo vainu liittyy nimenomaan omaan itseeni, ydinminääni. Viime viikolla tuntui ensimmäistä kertaa kuukausiin, että olin kadottamassa tuon vainun. :( Tuntui, että kaikki se mistä olen ollut itsessäni niin ylpeä, eli kaikki tähän mennessä saavuttamani henkisen ja fyysisen minäni kehitys onkin ollut turhaa… Olin niin väsynyt väsyneenä olemiseen ja pääni viikkotolkulla jatkuneeseen tuhannen asian työstämiseen, että suoraansanottuna raivostutti. Olin kyllästynyt itseeni, ja sen myötä vanhat tutut itsekritiikki, syyllisyys, levottomuus, turhautuneisuus, ahdistuneisuus ja jopa viha alkoivat kuplia sisälläni. 
Sitten se tapahtui melkein kuin taikaiskusta. Viime viikon torstaina koin herätyksen, ja sanoin ääneen "Luovutan." Tuo ei tarkoita sitä, että olisin päättänyt luovuttaa itsestäni, prosessistani, tai kaikesta tästä ihanasta (ja vaikeasta) mitä olen käynyt läpi viime kuukaudet. Sen sijaan päätin luottaa tulevaan ja hypätä! Olen koko prosessini ajan kuvitellut meneväni virran mukana ja antavani maailman tuulien johdattaa. Todellisuudessa olen kuitenkin pitänyt lujaa kiinni ja yrittänyt kontrolloida tunteitani ja ajatuksiani. Kulhoni täytyi tulla ääriään myöten täyteen, jotta saatoin antaa sen tulvia yli reunojen. Kun tuo sitten viime torstaina tapahtui, tuntui kuin keho ja mieli olisivat laajentuneet ja harteilta olisi tippunut kilokaupalla painoa pois. Yhtäkkiä sain hapen kulkemaan, ja päässä pyörineet ajatukset alkoivat lipua rauhaksiin ulapalle. Maailma alkoi hymyilyttää, eikä ainoastaan hetken ajan, vaan nyt jo viikon putkeen! Olo on ollut viime torstaista saakka kuin vastavalmistuneella. Tunnen olevani rauhallinen ja valmis kohtaamaan tulevan. Nyt pystyn, jaksan ja haluan astua eteenpäin yhteisessä rintamassa kehon ja mielen kanssa.


Tämä tarkoittaa myös sitä, että mulla on jälleen energiaa ja intoa jakaa kuulumisiani täällä blogissa.  En tällä kertaa pyytele anteeksi tätä kuukauden kestänyttä hiljaiseloani. Tiesin koko ajan, että koittaa päivä jolloin läppärin näppis ja Bloggerin avaaminen syyhyttävät ylitsepääsemättömästi. Se päivä koitti tänään! :)

Photobucket